サンタクロース ワールド ジャパン 简体中文(中国) English (United Kingdom) Finnish (Suomi) Increase size Decrease size Revert styles to default

Tulosta

 

 

  

 

Santa in China 2011 – Joulupukki ilahduttaa kiinalaisia taas joulukuussa

 

Suomalainen Joulupukki tuo tänä vuonna vielä viimevuotistakin suuremman näkyvyyden Suomelle  ja suomalaiselle kulttuuriviennille sekä yrityksille. Joulupukkisäätiö on jatkanut yhteistyösopimusta Kiinan suurimman kiinteistösijoittajan ja kauppakeskusryhmittymän Wanda Groupin kanssa.

Yhteinen hanke käynnistyi jo vuonna 2009 Joulupukkitapahtumassa Nanjingissa, jossa viiden päivän aikana kävi 780 000 ihmistä.

 

Hyvän menestyksen johdosta, vuonna 2010 tapahtuma järjestettiin 11 kaupungissa. Tulokset olivat jälleen erinomaiset, Joulupukkitapahtumat, niiden yhteydessä olleet näyttelyt ja jättinäytöt houkuttelivat noin 15 miljoonaa kävijää. Lisäksi median kautta tavoitettiin noin 150 miljoonaa kiinalaista. Kaikki mukana olleet kauppakeskukset tekivät kaikkien aikojen kävijä- ja myyntiennätykset.

 

Vuoden 2011 joulukuussa mahdollisuus tuplataan

 

Joulupukkisäätiön ja sen kumppaneiden tuotteille ja palveluille on käytettävissä 20 kaupungissa, yhteensä 28:ssa keskuksessa, noin 200m² esittely ja myyntitilat koko joulukuun ajan.  Päähenkilönä tapahtumassa on tietenkin Joulupukki, joka tänäkin vuonna rakentaa kulttuurisiltaa Suomen ja Kiinan välille.

 

Tapahtumien lisäksi näissä 28 tavaratalossa on suomalainen joulukoristelu, sekä ulko- että sisätiloissa, koko joulukuun ajan Suomi-henkistä ohjelmaa sekä vuoden loppuun asti kestävä Suomea ja suomalaista kulttuuria sekä yrityksiä ja tuotteita esittelevä näyttely.

 

Tapahtuma tuo mukanaan runsaasti näkyvyyttä Suomelle ja mukana oleville suomalaisille osallistujille. Jättiruuduilla kaikissa 20 kaupungissa ulkotiloissa on päivittäin useita tunteja suomalaista video- ja kuvasisältöä sekä mukana olevien toimijoiden informaatioiskuja. 

 

Tapahtumaan osallistuu myös useita suomalaisia eri alojen toimijoita, joille on luvassa ennennäkemätön julkisuus Kiinassa.

 

Tapahtuma käynnistyy marraskuussa pidettävällä mediatilaisuudella. Vuonna 2010 avajaisseremoniaan osallistui yli neljänkymmenen eri kiinalaisen median edustajaa ja tilaisuus tuotti satoja juttuja lehtiin sekä satojatuhansia mainintoja internetissä.

 

 

 

 

Joulukalenteri: