
|
Monessa paikassa yhtä aikaaPorot osaavat murtaa aikavallin, siksi ne pystyvät niin nopeasti juoksemaan moneen paikkaan maapallolla joulunaikana. Joulupukilla on satojen vuosien elämänkokemus, josta on muodostunut hänelle ihmeellistä salaista voimaa, jolla hän pystyy tekemään jouluisia ihmetekojaan. Joulupukilla on karismaa, samanlaista hengenvoimaa kuin joillakin ihmisilläkin. Siksi Joulupukin ilmestyminen samaan aikaan paikasta toiseen on aivan luonnollista. Syvimmän salaisuutensa Joulupukki tietää kuitenkin vain itse. Onneksi maailman eri lapset ovat tottuneet saamaan lahjojaan eri päivinä. Tämä ajanjakso alkaa joulukuun kuudentena, Pyhän Nikolauksen syntymäpäivänä, ja päättyy tammikuun kuudentena, loppiaisena, joten Joulupukilla on aikaa kuukausi lahjojen jakamiseen maapallon jokaisessa kolkassa. Onhan asiassa mukana paljon taikuutta ja salaisuuksiakin, mutta tämä ei ole taikuutta: kun kello on seitsemän illalla Tokiossa, se on Suomen Lapissa keskipäivällä kaksitoista ja New Yorkissa viisi aamulla. Tämä selittää osaltaan sen, ettei Joulupukki itse asiassa samalla kellonlyömällä jaa joka maassa joululahjojaan. |